maanantai 8. helmikuuta 2016

Jäälenkit

Taas on takana vauhtiviikonloppu. Kävimme Lahdessa, ja siellä pääsemme talviaikaan usein jäälle kävelemään. Tänäkin viikonloppuna pääsimme molempina päivinä tekemään pitkät jäälenkit. Se on niin kivaa, kun on tilaa juosta vapaana.
Sipi ei kyllä tykännyt, kun isäntä meni luistimilla kovaa vauhtia meidän ohi. Se veti taluttajan kumoon pari kertaa ja lähti sitten pinkomaan kauheaa vauhtia silmänkantamattomiin, ja sai lopulta isännän kiinni. Oli siinä kaikilla ihmettelemistä.



Toisena päivänä teimme vähän rauhallisemman lenkin. Meistä oli kiva juosta lumikasalta toiselle ja välillä painia oikein kunnolla.
Se huono puoli jäällä kävelemisessä on, että siellä ei juurikaan ole kiinnostavia hajuja. Mitä nyt pilkkireikien vieressä on joskus ihanaa kalanhajua tai lintujen höyheniä. Niille on tainnut tulla tappelu kalanrippeistä.
Täällä kotona tuli tänään kova lumisade. Kävimme tietenkin sitä ihmettelemässä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti