lauantai 20. toukokuuta 2017

Sipin suomalainen suvi

Sipi lähti viime viikolla Suomeen viettämään kesää. Pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 24 ja sitten Sipi hoitaa niitä noin 8 viikkoa, jonka jälkeen saamme lauman kasaan taas. Moni on kysynyt, tuleeko yksi Sipin lapsista meille, mutta isäntäväki on sitä mieltä että nyt ei ole sopiva hetki ottaa uutta pentua. Sipi varmaan mielellään ottaisi kaikki lapset mukaan, mutta totta puhuakseni minustakin on kiva, ettei tarvitse alkaa kouluttaa uutta penneliä lauman tavoille.

Viime viikolla testasimme Sipin lentoboksia, hyvin mahduimme sinne kahdestaan!

Tällaisessa boksissa Sipi matkusti Suomeen. Lento meni hyvin, vaikka emäntä itki hermostuksissaan melkein koko matkan kun ei saanut olla Sipin kanssa. Sipi matkusti lentokoneen paineistetussa ruumassa. Perillä Sipi saapui boksissaan erikoismatkatavaraosastolle, eikä vaikuttanut yhtään stressaantuneelle. Hän oli vähän janoinen, mutta juotuaan hän tepasteli lentokentällä kuin mitään ei olisi tapahtunut. 
Kasvattaja oli vastassa ja veikin Sipin samantien omaan kotiinsa. Siellä Sipiä odotti iso (mutta tuttu) lauma, ja jo saman illan aikana Sipi oli solahtanut lauman jäseneksi. Siellä se nyt kasvattelee mahaansa ja viettää mukavaa kesää koti-Suomessa. 

Minä olen nauttinut rauhasta täällä kotona. Rehellisesti sanoen minua vähän ahdisti viime päivät kotona Sipin kanssa, kun huomasin että Sipi oli vaisu ja huonovointinen. Isäntäväki kertoi, että se johtuu tiineydestä, mutta ei minusta ollut mukava seurata sitä sivusta. En pidä siitä, että laumassani on puolikuntoisia jäseniä. 
Toisaalta on vähän yksinäistä kun olen laumani ainoa koira. Eilen kävin emännän kanssa Elben rannassa tutun kävelylenkin. Aina kun lähestymme hiekkarantaa, alan kävellä vähän nopeammin, sillä tiedän että rannalla pääsen vapaaksi ja Sipin kanssa juoksemme veteen ja haukumme toisillemme. Nyt kun Sipi ei ollut mukana, koko homma vähän lässähti. Kiirehdin rantaan, mutta sitten en oikein tiennyt kenen kanssa olisin riehunut. Tapasin kyllä yhden pinserin, jolle koitin ehdottaa riehumista, mutta ei se osannut leikkiä samalla tavalla kuin Sipi. 

Poseerasin rahtilaivan edessä iloisena



2 kommenttia:

  1. Urpo toivoo, että Kärsäkin voisi hankkia pentuja ja lähteä vaikka Hollantiin kesäksi!

    VastaaPoista
  2. Ehkä Kärsä voisi mennä vaikka jollekin metsästysleirille pohjoiseen, vaikka koko kesäksi? Toisaalta teidän kannattaa nauttia ajasta yhdessä koko lauman kanssa.

    VastaaPoista