Hellepäivän ratoksi

Viime perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina oli tosi kuuma. Korva- ja kynsipäivä jäi väliin, mutta sen sijaan me teimme jotain muuta mukavaa: kävimme uimassa melkein joka päivä. Koivuluodossa, Raision venesataman kupeessa ja Raisiojoessa.

Raision venesatamaa vastapäätä rakennetaan maailman suurinta risteilyalusta. Kävimme Rekun kanssa tarkastamassa, miten rakennustyöt edistyvät. Varokaa vain: jos siellä telakalla laiskotellaan, saatatte joutua minun kanssani tekemisiin!


Rekku meni ensin, tietenkin, ja minä vasta kun oli vähän niin kuin pakko.




Tässä ja edellisessä kuvassa voidaan nähdä, että minun uintitekniikkani ei ole vielä niin kehittynyt kuin Rekun. Minä polskin etujaloilla pinnan yläpuolella, jolloin vettä roiskuu inhottavasti korviin ja suupieliin. Siitä johtuen pidän myös uidessani varsin väkinäistä ilmettä suupielet täysin taakse vedettynä, ja muistaessani laitan myös ainakin toisen korvan taka-asentoon.


Rekku on myös nopeampi uimaan kuin minä, harmillista kyllä. Se saattaa johtua paremmasta uintitekniikasta. Onhan Rekku melkeinpä vesikoira, tai ainakin jalostettu noutamaan vesilintuja. (Maan pinnalla taidan kyllä olla jo vähän nopeampi. Se taas taitaa johtua nuoruuden innosta ja saaliin houkuttelevuudesta.) Saan Rekun yleensä kiinni vasta rannassa, kun jalat yltävät pohjaan. Silloin alan loikkia korkeilla kaarilla hurjasti eteenpäin, ja pian saankin yleensä selkäkarvoja suuhuni!

Koivuluodossa minuun kiinnittyi punkki. En huomannut sitä ollenkaan, en edes silloin kun maastopukuinen lääkintämies sai harjoitella punkin poistoa poikkeuksellisen karvaiselta potilaalta (eli minulta). Samana iltana emäntä laittoi minulle ja Rekulle punkinestolääkityksen turkkiin.

Ai niin, vielä yksi juttu. Se inhottava panosteiitti alkaa taas olla tältä erää ohi. Kävelen jo ihan normaalisti ja itken vain yksi jäädessäni ja silloin joskus tosi harvoin jos Rekku on inhottava. Mutta se lienee ihan normaalia. Ei se inhottavuus, se itkeminen siis. Jos on pentu, kuten minä.