Runsaslukuiseen fanikerhooni liittyi tällä viikolla runsaasti uusia jäseniä. Olimme palaamassa päivälenkiltä isännän ja Sipin kanssa ja kävelimme leikkipuiston ohi. Kuljimme tietenkin vapaana, koska olemme niin eteviä siinä (varsinkin kuumalla kelillä ja lenkin loppupuolella, kun kovimmat juoksuhalut ovat ohitse). Leikkipuistosta meitä kohti lähti tulemaan pieniä lapsia: ensin yksi, sitten pari lisää, ja lopulta vielä kaksi. Lapsia seurasi tietenkin muutama aikuinen. Me pysähdyimme ja kysyimme Sipin kanssa isännältä lupaa saada mennä lapsia vastaan. Luvan saatuamme kävimme nuuhkaisemassa jokaista vuorollaan, aikuisiakin. Sitten jatkoimme taas nurmikon haistelua, sillä se on oikeastaan aika paljon kiinnostavampaa kuin mitkään lapset. Välillä lapset tulivat meitä lähelle ja silittivät selkää ja päätä. Varsinkin Sipiä kehuttiin söpöksi ja pehmeäksi. Selvähän se, kun se on vielä olevinaan niin pentu. Sipin nimeäkin kehuttiin, vaikka se on oikeasti pojan nimi!
Kun nurmikko oli haisteltu loppuun kävimme painimaan. Sipi aina metelöi painiessaan ja se jännitti joitain lapsista. Aikuiset vakuuttelivat lapsille, ettemme me oikeasti tappele tai pure toisiamme kaulaan, vaan leikimme vain. Välillä Sipi lähti karkuun ja meinasi törmätä pariin lapseen, mutta onneksi vain melkein. Lopulta pysähdyimme läähättämään. Juuri silloin isäntä vihelsi ja menimme heti hänen luokseen. Se teki suuren vaikutuksen kaikkiin uusiin faneihimme. Sitten lähimme jatkamaan matkaa kotia kohti, sillä päivällinen odotti. Pienet fanimme taisivat hieman pettyä kun poistuimme, mutta ei makeaa mahan täydeltä heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Ehkä ensi kerralla sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti