Painimme ja juoksimme avoimella rannalla koko sydämen kyllyydestä, sateesta ja tuulesta huolimatta. Emäntä ja isäntäkin kävelivät mukana kokonaiset 10 kilometriä, mutta Sipin kanssa tietenkin juoksentelimme niin, että meille matkasta tuli paljon pidempi.
Näimme myös monta muuta koiraa ja yhden hylkeenkin, mutta sitä emme päässeet tervehtimään.
Tällaiset reissut ovat minusta tosi mukavia ja henkisesti virkistäviä, mutta niistä seuraa minulle usein tiettyjä fyysisiä vaivoja. Jos jään tällaisen liikunnan jälkeen pidemmäksi aikaa lepäämään (mikä tietenkin on tarpeen), saattavat niveleni jäykistyä ja tassut puutua. Joudun kävelemään vesikupille aivan hitaasti ja lyhyin askelin. Vetreydyn kyllä siitä aika nopeasti, mutta jäykkyys palaa helposti kun taas seuraavan kerran nousen makuulta. Iltalenkilläkin tykkään enimmäkseen kävellä perässä ihan rauhallisesti vain.
Minä taidan olla oikeasti tulossa vähän vanhaksi jo. Aikaisemmin eläinlääkärikin sanoi että sydämeni käy kuin sporttipumppu, mutta nyt isäntäväki on jo alkanut kutsua minua vanhaksi käppänäksi. Sipille kuitenkin pystyn vielä näyttämään kaapin paikan aina tarvittaessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti