lauantai 20. huhtikuuta 2019

Lankalauantain puuhat

Tänään ollut aktiivinen päivä. Heti aamusta lähdimme Ruissaloon Kuuvaan meille uudelle kävelyreitille. Mukana oli tuttuja lapsia, joiden perässä meidän piti juosta koko ajan. Meille heiteltiin keppiä ja meitä komennettiin istumaan ja maahan jatkuvasti. Oli kyllä mukava leikkiä niiden kanssa. Minun selkänikään ei ollut kipeä ja jaksoin hyvin kävellä ja säntäillä edestakaisin.
Sitten ihmiset pitivät evästauon ja minä päätin käyttää sen ajan lepäämiseen. Jostain syystä tämä näky oli ihmisten mielestä huvittava:


Minusta oli mukavaa loikoilla ja nauttia auringon lämmöstä, ja siitä, että kukaan ei komentanut tekemään mitään, eikä tarvinnut vahtia ketään.

Iltapäivällä emme olleet vielä edes toipuneet Ruissalon rasituksista, kun meitä jo odotti uusi seikkailu. Lähdimme käymään Urpon ja Kärsän luona.
Kävimme vaan vähän moikkaamassa taaperoa ja sellaista.
Tietenkin poseerasimme metsässä kameralle.


Vaikuttaisi siltä, että kevät on todella jo täällä, sillä minusta on löytynyt tänään kaksi punkkia. Meille laitettiin sen takia pikapikaa punkkipannat.

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti