Menimme tuttuun paikkaan Kangenmiekan kierrokselle. Siellä oli melko märkää, niin kuin arvata saattoi. Me olimme iloisia, kun saimme kirmata luonnossa, eikä tullut ketään vastaan. Yksi koiraseurue tosin kulki meidän edellä, mutta me tiesimme reitin, joten eräässä mutkassa otimme oikopolun ja pääsimme niistä ohi huomaamatta.
Sipi halusi juoda jokaisesta purosta ja ojasta ja välillä hän pulahti ojaan ihan kahlaamaan.
Metsässä oli rauhallista, ei ketään missään. Vain lintujen äänet kuuluivat. (Ja erään enduroprätkän, mutta onneksi se kesti vain hetken.)
Meistä otettiin kuvia. Minä olin iloisella päällä, koska olin juuri saanut korvanappiin tiedon, että veljeni Everi oli selvinnyt eläinlääkärin tarkastuksesta puhtain paperein. Olin vähän huolissani hänestä, kun hän on kuulemma ollut melko vaisu viime päivinä. Kaikki on nyt kuitenkin ihan hyvin.
Sipi bongasi tällaisen kamalan taideteoksen, vai miksi tätä kutsuisi. Melko pelottavan näköinen.
Tässä kohtaa ylitsemme lensi kaksi kurkea. Sipi ihailee niitä taivaanrannassa.
Kun saavuimme autolle, olimme aika kuraisia ja siksi päätimme käydä hieman puhdistautumassa. Siinä on sopivasti koirien uimaranta, niin menimme muina koirina suoraan veteen. Minä kävin pulahtamassa ihan kokonaan, joten olen nyt tästä porukasta ainoa, joka on heittänyt talviturkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti