sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Reissukoirana

Lauantaina emäntä ja minä lähdimme kahdestaan matkalle. Emäntä pakkasi reppuun omien tavaroidensa lisäksi minulle ruokakupin, ruokaa ja pienen patjan, jolla saatoin nukkua. Isäntä vei meidät juna-asemalle ja sitten matkustimme emännän kanssa kahdestaan Espooseen Leppävaaraan. Siellä vaihdoimme junaa ja jäimme kyydistä Kirkkonummella. En ollut aiemmin ollut junassa, mutta se meni ihan leppoisasti, vaikka samassa vaunussa oli muitakin koiria ja luultavasti ainakin yksi kissa matkahäkissä. 

Juna oli onneksi ilmastoitu, sillä ulkona oli todella kuuma. 

Kirkkonummella menimme erään ystävän kotiin, ja siellä oli kaksi kissaa! Minä ihmettelin niitä hyvin paljon, mutta toisen kanssa teimme sitten tuttavuutta alkujännityksen jälkeen. Kissa jopa yritti hieman puskea minua, mutta en lainkaan ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, joten väistin. Toisen kissan kanssa emme tavanneet läheltä, koska se ei kuulemma ole aina niin ystävällinen vieraille.


Juuri kun olin asettunut taloksi, kyläpaikkaan tuli toinenkin koira! Sen nimi on Peppi ja se on kaunis collie. 

Pepin kanssa tulimme hyvin juttuun, kun Peppi makoili sohvalla ja minä lattialla. Ulkona meillä meni ihan kivasti, vähän jahtasimme toisiamme ja leikimme hieman. Minulla tahtoo vain olla niin rajut leikit, ettei oikein kukaan muu kuin Sipi pärjää niissä minulle. 

Sunnuntaina matkasimme samaa reittiä takaisin kotiin. Kyllä minua väsytti kun pääsin omalle takkahuoneen sohvalle! Sipi oli ensiksi muka vähän vihainen minulle kun olin ollut reissussa ilman häntä, mutta huomasin kyllä, että hänelläkin oli ollut minua ikävä. 

Onneksi Sipi alkaa olla jo paremmassa kunnossa eikä tarvitse enää kipulääkettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti